Kuudes

Olin äsken jumalanpalveluksessa. Kirkossa oli tänään yhteinen jumalanpalvelus, paikalla oli siis myös katolilaisia. Itse en paljoa katolilaisista piitannut, mutta jotkut näyttivät hiukan paheksuvan niiden läsnäoloa. Olennaisempaa kuin että ketä oli paikalla oli kuitenkin miten kauniisti kuoro lauloi tänään. Kuten jo eilen kirjoitin niin tämän piirityksen loppu on lähellä. Tänään oli piirittäjien lepopäivä tai jotain, joten on varsin hiljaista ollut. Piakkoin taistelut kuitenkin alkavat taas veikkaisin, ja ajetaan noi antikristuksen joukot takaisin helvettiin mistä ne kerran tulivat! Seuraavaksi menen kuitenkin katsomaan että hevosilla on kaikki hyvin. Laitan varmaan myös renkini vaihtamaan pari heikohkoa nyöriä asetakistani samalla kun itse koitan levätä.

Viides

Viimeinen ja ratkaiseva taistelu alkaa nyt olla lähellä. Jos Jumala ei kaikin voimin suojele kaupunkiamme turmiolta, niin en tiedä miten voimme enää estää Baal-Sebubin saastajoukkoja murtautumasta muurien yli ja läpi. Kun viimeinen taistelu koittaa niin uskon kuitenkin että rohkeat, rehelliset ja oikeudenmukaiset Konstantinopolin puolustajat palkitaan, joko voitolla tai sitten paratiisilla. Minua kuitenkin huolestuttaa se, että monet menettävät uskonsa, toivonsa ja tahtonsa taistella loppuun asti. Monet ovat yrittäneet paeta, jotkut ovat onnistuneet. On sääli että kaikki eivät ymmärrä että Jumala on puolellamme ja että niin kauan kun luotamme häneen täysin, niin meille ei voi pahaa tapahtua. Välillä kyllä ajattelen että minkä vuoksi joidenkin elämä maan päällä on niin kovin erilainen kun toisien, jotkut elävät kauan, toiset vain lyhyen aikaa, jotkut elävät hyvin, toiset eivät. Olen saanut tehtävän Jumalalta, minun kuuluu suojella tätä kaupunkia ikäni loppuun asti, ja niin aion myös tehdä. Kuoleman jälkeen hyvät, rehelliset ja rohkeat pääsevät taivaaseen, kun taas pahat ja itsekkäät joutuvat helvettiin ikuisiksi ajoiksi!

Neljäs

Oi että on päänsärky… Miten tässä nyt kävi näin. Ai että nyt on kyllä vatsa niin kipeä että tuntuu siltä kun olisin syönyt ruutia. Onneksi renki toi minulle tuoretta maitoa heti aamusta. Tänään on siis ensinmäinen vapaapäivä pitkään aikaan, jonka kunniaksi kutsuin eilen pari ystävää kotiini keskustelemaan sekä nauttimaan ruoasta sekä viinistä. Lopputulos oli kuitenkin se, että tyhjennettiin kokonainen viinitynnyri lähes kolmestaan. Jossain vaiheessa iltaa niin paikalle hiipi myös pari naapurin nuorta piikaa, koitin kyllä sanoa niille että niiden olisi parempi mennä takaisin kotiinsa saman tien. Ystäväni toivotti ne kuitenkin kovin tervetulleiksi ja ne jäi juomaan viiniä kanssamme niin kauan kun muistini kantaa, ja todistettavasti myös sen jälkeen, koska toinen piikoista nukkui minun kainalossani aamulla kun heräsin, mutta ei sen enempää siitä. Tilanne on kyllä mitä hämmentävin, onneksi ei lähtökohtaisesti kuitenkaan tarvitse tehdä työtä vielä tänään, taidan mennä takaisin nukkumaan.

Kolmas

Ottomaanien sotakoneet on itse saatanan takomia! Kaupungin vahvat muurit on todella kovan rasituksen alla nyt joka päivä. Olin tänään tekemässä korjaustyötä sielä missä sitä tarvittiin eniten. Aika ei riitä siihen että korjaustyöt tehtäisiin kauniisti veistetyistä kivistä. On toisaalta hämmentävää huomata että maalla, savella ja pienillä kivillä vahvistetut muurit ottavat vähemmän vahinkoa vihollisten ammuksista kuin vanhat kunnolliset muurit. Kun vihollisten tykit ampuu pehmeällä maalla ja savella vahvistettuun muuriin niin ammus uppoo saveen ja jää siihen. Kun taas jos vanhaan kivimuuriin osuu ammus, niin se värisee ja ehkä halkee, joskus ne jopa osittain romahtaa. Olen siis lapioinut maata, savea, likaa ja kiviä koko päivän. Iltapäivän puolella pääsin onneksi työstämään puurakenteita millä vahvistetaan korjattuja muuriosia. Huomenna mulla on sentään puolipäivää vapaana ja illalla on vaan vartiovuoro niin ei ainakaan joudu lapioimaan lisää savea, onneksi.

Toinen

Nyt on ilta. Tuntuu oudolta, sillä en ole nukkunut hetkeäkään sen jälkeen kun heräsin eilen aamulla. Piirrittäjät alkavat olla vauhdissa, tykinlaukauksia kuulee nyt päivittäin, mutta muurit kyllä kestää. Ne yrittivät myös hyökätä muutaman kerran, mutta lyötiin ne takaisin sekä maalla että merellä. Viime yönä ne hyökkäsivät taas, tällä kertaa ehkä enemmän tosissaan kuin ennen. Hyökkäys tuli tavallaan yllätyksenä kun kaupungin vartiointi oli heikoimmillaan, minä olin vartiovuorossa illalla, olin vasta päässyt kotiin kun hyökkäys alkoi. Jouduin pitkän vartiovuoron jälkeen taas ulos puolustamaan kaupunkia. En laisinkaan valita, hyökkäys lyötiin takas, mutta aika ikävältä tuntui kun sain aamuyölla tietää että joudun taistelun jälkeen suoraan taas vartiovuorolle. Tänään päivällä kun olin taas vapaalla niin kävin katsomassa mun ystävää, jonka jalka vahingoittui viime yönä. Puhuttiin kauan ja naurettiin pitkään sille että hän oli onnistunut rikkomaan jalkansa ja saamaan lommon kypärään pelkästään kaatumalla portaissa. Hän kuitenkin väitti että jalka ei ole kovinkaan huonossa kunnossa ja että muutaman päivän päästä hän kävelee taas, ja hyvä niin. Onneksi huomenna on koko päivä vapaa, voin nukkua niin kauan kun minua huvittaa, mikäli mitään ihmeellistä ei tapahdu. Nyt on kuitenkin korkea aika levätä eikä murehtia tulevaa.

Ensimmäinen

Istun nyt tässä, muurilla, ja katselen auringonlaskua vedenpintaan heijastuneena. Näin illalla kaupunki on hieman rauhallisempi kuin päivällä, vaikka tunnelma jatkuvasti on hyvin jännittynyt. Tänään kerättiin talon arvokkaammat aarteet arkkuun ja vietiin turvallisempaan paikkaan piiloon. Kävin myös ampumassa jousella, ihan vaan harjoittelun vuoksi, eihän sitä koskaan tiedä että millaisella aseella joutuu milloinkin taistelemaan näitä piirittäjiä vastaan. Pohdittiin taas tänään, että mahtaakohan italialaisia laivoja tulla meidän tueksi. Lupauksien mukaan niitä pitäisi saapua useampi, mutta saa nyt nähdä että pääseekö yksikään niistä perille ylipäätään. Kun katson horisonttiin, ei uusia laivoja näy missään, ainoastaan muutama lintu lentää vedenpinnan yläpuolella. Herkkäuskoisimmat väitävät sen tuovan huonoa onnea.